18.4.2009
Nadal ja Djokovic Monte Carlon ATP-finaalissa
Massakenttien keisari Rafael Nadal voitti Andy Murrayn jännittävässä kamppailussa Monte Carlossa. Nadal kohtaa finaalissa Novak Djokovicin.
Voitto ei tullut tällä kertaa Nadalille kuin Manulle illallinen. Vaikka Nadalin peli kulki ottelun alusta saakka, Murray onnistui kuitenkin syöttämään Nadalille tämän omia lääkkeitä mm. lyömillä hidastattuja palloja etukenttään. Nadalin liike oli kuitenkin liikaa Murraylle ja espanjalainen voitti ottelun kahdessa erässä 62, 76.
Taistelutahto puhkunut Murray totesikin ennen ottelun alkua, että hän tietää myrkyt Nadalin pelin murtamiseen, mutta ongelmana on suunnitelman toteutus. Ajoittain Murray onnistui suunnitelmansa toteutuksessaan erinomaisesti.
Ottelussa nähtiin runsaasti pitkiä palloralleja. Ottelun yksi ratkaiseva hetki ajoittui ensimmäiseen erään tilanteessa 2-1. Nadal onnistui voittamaan peräkkäin yhdeksän pistettä.
Tämän jälkeen Nadal sai rauhassa kruisailla toiseen erään tilanteeseen 5-2, jolloin skotin taistelutahto heräsi uudelleen. Ottelun toinen erä ratkaistiin tie-breakissa, jonka Nadal onnistui voittamaan.
Tappioonsa silminnähden pettynyt Murray raportoinee tunnelmansa pikapuolin Twitter-blogiinsa. Ottelun nähneenä voin todeta, että Murray on ehdottomasti Nadalin suurin uhka ATP-kiertueen Euroopan turnauksissa.
Monte Carlon neljä kertaa voittanut ATP-rankingin #1 Nadal kohtaa finaalissa Novak Djokovicin. Djoko eteni finaaliin voittamalla Stanislas Wawrinkan. Finaali pelataan Monte Carlon Country Clubin keskuskentällä sunnuntaina. Ottelun voit seurata suorana mm. täältä.
Nadal ja Murray kohtaavat Monte Carlon semifinaalissa
ATP World Touria johtava Rafael Nadal raivasi tiensä Monte Carlon semifinaaliin. Espanjalainen pudotti Ivan Lubicicin kahdessa erässä 6-3, 6-3. Semifinaalissa Nadal kohtaa Andy Murrayn.
Nadalin murskaava ylivoima massakentillä vain korustuu ottelu ottelulta. Chela, Lapenttia ja Ljubicicia vastaan käymissään otteluissa vastustajat ovat saaneet pienen kaulan mestariin ensimmäisen erän alussa, mutta saatuaan pääkoneet käyntiin Nadal on jyrännyt vastustajansa. Nadalin voittoputki Monte Carlon ATP-turnauksessa on kasvanut nyt 25 otteluun.
Maailman listalla kolmanneksi rankattu Novak Djokovic eteni semifinaaliin pudottamalla Verdascon kolmessa erässä. Djokovicin vastustaja semifinaalissa on Stanislaw Wawrinka, joka pudotti aiemmin maanmiehensä Roger Federerin. Semifinaaliin Wawrinka nousi voittamalla saksalaisen Andreas Beckin.
16.4.2009
Wawrinka kukisti Federerin
Stanislas Wawrinka vastasi päivän yllätyksestä pudottamalla Roger Federerin Monte Carlon ATP-turnauksen kolmannella kierroksella. Wawrinka voitti ottelun 2-0 (64, 75).
Wawrinka kukisti Pekingin olympialaisten nelinpeliparinsa hieman alle kahdessa tunnissa. Voitto oli hänen ensimmäinen Federeristä. ATP-listalla 13. sijoittunut sveitsiläinen on pelannut 33 ottelua maailmanlistan TOP 10 pelaajia vastaan, mutta tappiota niistä on kertynyt peräti 23.
"Pelasin erinomaisen ottelun, mutta hyvää ystävää vastaan pelaaminen on aina vaikeaa," sanoo Wawrinka.
“Molemmat olimme hieman odottavalla kannalla ja ottelussa oli ylä- ja alamäkiä. Uskon, että hän ei ole löytänyt vielä rytmiään massalla ja teki siksi paljon virheitä. Olen tyytyväinen koska itse pelasin parasta peliääni."
Viime hetkellä villillä kortilla turnaukseen mukaan tullut Federer oli luonnollisesti harmissaan putoamisestaan, mutta oli myös tyytyäinen maanmiehensä kehittymisestä pelaajana.
Federer ja Wawrinka voittivat yhdessä tenniksen nelinpelin kultamitalin Pekingin olympialaisissa.
Rafael Nadalin ja Nicolas Lapenttin välinen kamppailu saatiin alkuun sateisessa Monte Carlossa, mutta keskeytettiin ensimmäisessä erässä Lapenttin johtaessa 0-1. Ottelua jatketaan huomenna.
13.4.2009
Robredo ja Wawrinka toiselle kierrokselle
Espanjan Tommy Robredo ja Monte Carlon 13. sijoitettu sveitsin Stanislas Wawrinka etenivät Monte Carlon Rolex Master -turnauksen toiselle kierrokselle sunnuntaina.
Robredo kukisti saksalaisen Rainer Schuettler puhtaasti erin 6-1, 6-4. Schutter palkittiin ATP World Award-gaalassa kauden 2008 komeimmasta comebackista Miamissa kolme viikko sitten. Kunnianosoitus ei kuitenkaan antanut saksalaiselle riittävästi voimia ja uskoa kukistaa Robredoa. Schutter, joka sijoittuu turnauksen finaalissa 2004, onnistui voittamaan vain 16 pistettä ykkössyötöstään ja hävisi syöttönsä viidesti.
Tommy Robredo kohtaa seuraavaksi Juan Monacon tai Jeremy Chardyn
Stanislaw Wawrinka lähetti Serbian Viktor Troickin kotimatkalle erin 6-2, 6-3. Wawrinkan vastustaha toisella kierroksella on Igor Andreev tai Martin Vassallo Arguello.
Sunnuntain muut 1. kierroksen tulokset:
Philipp Kohlschreiber - Ernests Gulbis 2 - 0 (6-1, 6-3)
Simone Bolelli - Robin Soderling 2 - 1 (6-4, 1-6, 6-3)