Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monte Carlo Rolex Masters. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monte Carlo Rolex Masters. Näytä kaikki tekstit

16.4.2009

Wawrinka kukisti Federerin

16.04.2009

Stanislas Wawrinka vastasi päivän yllätyksestä pudottamalla Roger Federerin Monte Carlon ATP-turnauksen kolmannella kierroksella. Wawrinka voitti ottelun 2-0 (64, 75).


Wawrinka kukisti Pekingin olympialaisten nelinpeliparinsa hieman alle kahdessa tunnissa. Voitto oli hänen ensimmäinen Federeristä. ATP-listalla 13. sijoittunut sveitsiläinen on pelannut 33 ottelua maailmanlistan TOP 10 pelaajia vastaan, mutta tappiota niistä on kertynyt peräti 23.

"Pelasin erinomaisen ottelun, mutta hyvää ystävää vastaan pelaaminen on aina vaikeaa," sanoo Wawrinka.

“Molemmat olimme hieman odottavalla kannalla ja ottelussa oli ylä- ja alamäkiä. Uskon, että hän ei ole löytänyt vielä rytmiään massalla ja teki siksi paljon virheitä. Olen tyytyväinen koska itse pelasin parasta peliääni."

Viime hetkellä villillä kortilla turnaukseen mukaan tullut Federer oli luonnollisesti harmissaan putoamisestaan, mutta oli myös tyytyäinen maanmiehensä kehittymisestä pelaajana.

Federer ja Wawrinka voittivat yhdessä tenniksen nelinpelin kultamitalin Pekingin olympialaisissa.

Rafael Nadalin ja Nicolas Lapenttin välinen kamppailu saatiin alkuun sateisessa Monte Carlossa, mutta keskeytettiin ensimmäisessä erässä Lapenttin johtaessa 0-1. Ottelua jatketaan huomenna.

15.4.2009

Nadal ja Federer kolmannelle kierrokselle

15.04.2009

Maailmanlistan voimakaksikko Nadal ja Fededer selättivät helponoloisesti vastustajansa Monte Carlon ATP-turnauksessa tänään iltapäivällä.

Roger Federer kukisti italialaisen Andreas Seppin vaivattomasti kahdessa erässä. Fedex kohtaa seuraavaksi maanmiehensä Stanislas Wawrinkan.

Rafael Nadal pyyhki Juan Chelalla pölyt kentän pinnasta erin 2-0. Nelinkertainen Monte Carlon keisari Nadal ei ollut täysin tyytyväinen omaan peliinsä.

“Minun on keskityttävä seuraavassa pelissä enemmän," toteaa Nadal, jonka on voittanut 23 ottelua Monte Carlon ATP -turnauksissa putkeen. Viimeksi Nadal sai kuonoonsa Guillermo Corialta vuonna 2003.

14.4.2009

Kuudenneksi sijoitettu Simon ulkona Monte Carlosta

14.04.2009

Saksan Andreas Beck lähetti turnauksen kuudenneksi sijoitettu Gilles Simonin kotimatkalle erin 2 - 0 (7-5, 6-1). Simon oli jo päivän toinen TOP 10 -sijoitettu ranskalainen, jonka pelit loppuivat Monte Carlo Rolex Mastersissa.

Maailmanlistalla sijalla 89. keikkuva 23-vuotias saksalainen vastasi tiistain toisesta yllätyksestä. Vasemmalta lyövä Andreas Beck niputti turnauksen kuudenneksi sijoitetun Simon Gillesin kahdessa erässä. Beck painoi franmannin Monte Carlon soraan heti ottelun alussa, kun hän onnistui siirtymään 2-0 -johtoon. Gallian kukko heräsi vielä hetkeksi ja pystyi pusertamaan ensimmäisen erän lukemiin 7 -5. Loppu olikin oppikirjatennistä Beckin pitäessä luentoa mestarin ottein.

Toisessa erässä Gilles Simon oli kuin kentälle eksynyt ohikulkija, jolla ei ollut osaa kentän tapahtumiin. Nuori saksalainen hallitsi yllättävän kypsin ottein ottelun kulkua ja niputti ranskalaisen luvuin 6 -1.

Beck kohtaa seuraavaksi ottelun Robredo - Monaco voittajan. Todennäköisesti kaavion neljänneksen toiselta puolelta vastaan nousee kesäterässä sporttaileva tuore ukkomies Roger Federer.

Nadal innoissaan Monte Carlon turnauksen alla

14.04.2009

Monte Carlon nelinkertainen mestari Rafael Nadal odottaa innoissaan paluuta Monte Carlon massalle. Tennisässä Nadal nimeää Monte-Carlo Rolex Masters –turnauksen yhdeksi suosikkiturnauks ennen avausotteluuaan Juan Ignacio Chelaa vastaan.

“ Tällä turnauksella on erityinen merkitys minulle, johtuen sen pitkästä historiasta,” kertoo Nadal. “Maailman parhaat pelaajat ovat pelanneet ja voittaneet täällä kautta aikojen."

Nadal on voittanut Monte-Carlo Country Clubilla pelaamistaan 25 ottelusta peräti 24. Nuori mallorcalainen hakee viidettä perättäistä turnausvoittoaan Monte Carlosta.

“Tärkeintä massalla on liike”, selvittää Nadal, joka on neljän vuoden aikana voittanut 8 ATP World Tour Masters Series-turnausta massalla. Espanjalaisen meriitteihin kuuluu myös neljä peräkkäistä voittoa Ranskan avoimissa.

Ensimmäisessä ottelussaan keskiviikkona Nadal kohtaa argentiinalaisen Juan Ignacio Chelaan.

Nadal johtaa keskinäisiä kohtaamisia 4 -1, mutta vasta kauden kolmanteen massaotteluun valmistautuva maailmanlistan ykkönen on (vähän turhankin) nöyränä.

"Chela on hyvä pelaaja massalla," sanoo Nadal. "Minun on pelattava hyvää peliä, mikäli aion voittaa ottelun. Pelaan aggressiivisesti ja yritän välttää virheitä, koska hän ei tule tekemään virheitä."

Lue artikkeli kokonaisuudessaan Monte Carlo Rolex Mastersin kotisivuilta.

KYSYMYS: Voittaako Rafael Nadal Grand Slamin tänä vuonna? Osallistu keskusteluun täältä.

Ennakko Monte Carlon tiistain otteluihin

14.04.2009

Monte Carlon Rolex Masters ATP-turnauksen tiistaipäivä on kuin tenniksen "kuka on kuka"- tähtiparaati. Tulessa Monte Carlon Country Clubin massalla on tänään peräti yhdeksän turnauksen sijoitettua pelaaja.


Turnauksen kolmannekseksi sijoitettu serbi Novak Djokovic kohtaa espanjalaisen Oscar Hernandezin. Tällä kaudella Djokovic on voittanut pelaamastaan 30:stä ottelusta 22. Serbi on tosin hävinnyt tällä kaudella molemmat massalla pelaamaansa kohtaamiset.

Viimeistä ATP-kauttaan pelaava Marat Safin ja ja tuore Yhdysvaltojen massamestari Lleyton Hewitt ottavat mittaa toisistaan herrojen jo 14:sta kohtaamisessa. Hewitt johtaa kaksintaistelua otteluin 7-6.

Espanjalaiset David Ferrer ja Feliciano Lopez ovat kohdanneet aiemmin 7 kertaa. Lopez on keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä voitoin 5 -2. Ottelu on herrojen ensimmäinen kohtaaminen massakentällä kahteen vuoteen.

Skotti Andy Murray hakee jatkopaikkaa ensimmäisen kierroksen ottelusta Romanian Victor Hanescua vastaan. Murray on osoittanut kovan kuntonsa voittamalla viimeksi Sony Ericsson Openin finaalissa maailmanlistan kolmosen Djokovicin. Nuoren skotin edellinen ottelu massakentällä on kuitenkin vuoden takaisesta Ranskan avoimesta. Hanescu haki tuntumaa massaan viime viikolla Casablancan turnauksesta.

Muut tiistain Monte Carlo ATP Rolex Masters 1000 -ottelut:

2. kierros:

Gilles Simon - Andreas Beck

Tommy Robredo - Juan Monaco

1. kierros

Gael Monfils - Janko Tipsarevic

David Nalbandian - Paul-Henri Mathieu

Nicolas Almagro - Albert Montanes


Lähde: www.atpworldtour.com

13.4.2009

Robredo ja Wawrinka toiselle kierrokselle

13.04.2009

Espanjan Tommy Robredo ja Monte Carlon 13. sijoitettu sveitsin Stanislas Wawrinka etenivät Monte Carlon Rolex Master -turnauksen toiselle kierrokselle sunnuntaina.

Robredo kukisti saksalaisen Rainer Schuettler puhtaasti erin 6-1, 6-4. Schutter palkittiin ATP World Award-gaalassa kauden 2008 komeimmasta comebackista Miamissa kolme viikko sitten. Kunnianosoitus ei kuitenkaan antanut saksalaiselle riittävästi voimia ja uskoa kukistaa Robredoa. Schutter, joka sijoittuu turnauksen finaalissa 2004, onnistui voittamaan vain 16 pistettä ykkössyötöstään ja hävisi syöttönsä viidesti.

Tommy Robredo kohtaa seuraavaksi Juan Monacon tai Jeremy Chardyn

Stanislaw Wawrinka lähetti Serbian Viktor Troickin kotimatkalle erin 6-2, 6-3. Wawrinkan vastustaha toisella kierroksella on Igor Andreev tai Martin Vassallo Arguello.

Sunnuntain muut 1. kierroksen tulokset:

Philipp Kohlschreiber - Ernests Gulbis 2 - 0 (6-1, 6-3)

Simone Bolelli - Robin Soderling 2 - 1 (6-4, 1-6, 6-3)

12.4.2009

Nieminen ulkona Monte Carlosta

12.04.2009

Italialainen Flavio Cipolla torpedoi Jarkko Niemisen haaveet Monte Carlon Rolex Masters-turnauksesta. Cipolla pudotti Niemisen 6-4, 6-3. Kamppailu oli ohi 69 minuutissa.

Näin 25-vuotias Cipolla onnistui ensimmäistä kertaa urallaan nousemaan ATP World Tour Masters 1000-turnaukseen. Italiaano on yrittänyt aiemmin karsiutua mukaan Indian Wellsin ja Miamin turnauksiin.

Jarkko Nieminen on osallistunut urallaan viidesti aiemmin Monte Carlon-pääturnaukseen.

Klikkaa Monte Carlo Rolex Masters -turnauksen ottelukaavio täältä.